Coco

100_3026

Arttulan Viileä Valtias ”Coco”

Isä: Arttulan Fakta
Emä: Arttulan Graniittikide
Syntynyt: 13.1.2010

Coco KoiraNetissä

Lonkat: B/B
Silmät: OK

Coco on ensimmäinen koirani, jota haluttiin ja harkittiin ikuisuudelta tuntuva aika. Hän onkin ehdoton elämäni koira. Coco ei ole ulkonäöllisesti mikään huippukoira, mutta fiksu ja valloittava koira, joka useimmiten saa kaikki ihastumaan itseensä! Coco on myös niin ahne, että riittävän hyviä nameja vastaan tekee melkein mitä vain. Coco keksii tylsistyneenä aina itse jotakin, joten hänelle tuleekin olla aina jonkinlaista aktiviteettia. Coco on hyvin ihmisrakas, etenkin lapsirakas, mutta vieraat koirat ovat Cocolle suuria vihamiehiä jotka kannattaa aina haukkua pois. Vaikka Coco on melko itsepäinen, on hänen kanssaan eläminen kuitenkin pääsääntöisesti helppoa.

Cocon kanssa on käyty vain muutamia kertoja näyttelyssä, eikä erityisen hyvällä menestyksellä. Cocolla on paljon pieniä vikoja, jotka häiritsevät tuomareita, mutta erityisesti Cocon suunnaton halveksunta koko koiranäyttelytoimintaa kohtaan aiheuttaa sen, ettei hän viitsi esiintyä edukseen. Kotipihalla yms treenatessa esiintyminen on upeaa, mutta näyttelyssä Coco keskittyy lähinnä mm. siihen, miten onnistuisi seisomaan vain kolmella jalalla. Tästä syystä Cocon kanssa ei käydä siis näyttelyissä. Viime aikoina olemmekin keskittyneet Cocon kanssa lähinnä Rally-Tokon treenailuun, sillä se on Cocolle hyvin mieluinen laji.

Omistaja: Sara Orkovaara

Cocon näyttelytuloksiin pääset tästä

c
Kuva: Ria Paussu